Posti-Kallen vaellus

Järjestetään vuosittain viikkoa ennen juhannusta

LisätietoaKartta
Posti-Kallen vaellus

Järjestetään vuosittain viikkoa ennen juhannusta

Posti-Kallen vaellusreitti on saanut alkunsa Mieslahtelaisen postinjakajan Kalle Moilasen käyttämästä postinjakelureitistä. Hän kuljetti postia jalan sotien jälkeen 1950 – 1960-luvuilla noin kahden vuosikymmenen ajan. Nykyinen vaellusreitti noudattelee suunnilleen samaa polkua, mitä Kalle aikoinaan postia jakoi. Tuolloin reitille tuli mittaa noin 25 kilometriä, kun nykyisin vaelluskäytössä oleva reitti on 17,7 kilometriä pitkä. Reitti alkaa Kainuun opistolta ja päättyy myös sinne.

Kainuun Opisto – lähtöpaikka

Vuonna 1909 toimintansa aloittanut Kainuun Opisto on Kainuun ainoa kansanopisto, jolla on ollut suuri vaikutus ei vain Mieslahdessa ja Paltamossa, vaan koko Kainuussa. Opiston nykyinen päärakennus on vuodelta 1983. Tänä päivänä opiston pihapiirin vanhin rakennus on vuonna 1927 valmistunut Anttila, joka on toiminut oppilasasuntolana. Anttilan yhteyteen rakennettiin lisäosa 1952. Pihapiirissä sijaitsee lisäksi muun muassa Pirtti. Pirtti on rakennettu alunperin pesu- ja saunatilaksi 1946. Lisäksi se on toiminut yksityisasuntona ja nykyään vuokrattavana kokoustilana. Lisäksi opiston pihapiirissä sijaitsee talvi- ja jatkosotiin lähteneiden muistomerkki.

Myllypuron levähdyspaikka

Posti-Kallen kotitalo

Posti-Kalle” eli Kalle Moilanen (1904 – 1988) ryhtyi sotien jälkeen postinkantajaksi. Poikamiehenä elänyt Kalle ryhtyi postin palvelukseen, koska luultavasti pieni, muutaman hehtaarin maatila ja pari lehmää eivät yksinään elättäneet Kallea ja hänen huollettavanaan ollutta sairasta äitiä. Postia jaettiin 1950-luvulla kolme kertaa viikossa. Matka taittui talvella hiihtäen ja sulan maan aikana kävellen. Polkupyörää Kalle ei halunnut ottaa käyttöönsä. Postinkannossa kertyi vuosien aikana yhteensä lähes 80 000 km.

Pieni Viitamäki

Jääkärimajuri J.L. Rusasen kotitalo. J.L. Rusanen oli tunnettu sotilas, kunnallispoliitikko ja urheilumies.

Hautalammen nuotio- ja levähdyspaikka

Lähde Honkavaaran juurella

Lakivaaran näköalapaikka